tiistai 14. kesäkuuta 2016

Ankeamielisen ajatuksia ja kummallinen löytö

Soitin eilen onkologiselle ja kysyin tulevista hoidoistani. Olisi kiva saada ne jo kalenteriin. He kuitenkin odottelivat vielä papereitani ja patologin lausuntoa Helsingistä, ja heillä on tarkoitus käsitellä tapaustani viikon päästä tiistaina. Ennen juhannusta lupasivat ilmoitella, millä aikataululla edetään.

Kroppanihan on toivuttava maksaleikkauksesta, ennen kuin sitä voidaan taas pommittaa sytostaateilla. Tuntuu siltä, että ruumiini lisäksi myös henkeni ja sieluni tarvitsevat sitä toipumista. Juuri nyt ei totta totisesti ole ikävä sytostaattien sivuvaikutuksia. Tässä on jo nyt yhden ihmisen jaksamiskyvylle enemmän kuin tarpeeksi. Elo tuntuu hyvin rankalta. Toivon hyvää yötä ja valoisampia ajatuksia sen myötä.

Ankeaa mieltä ei muuten vähentänyt yhtään tunti sitten tekemäni löytö avannepussia vaihtaessani: avanteeni alareunassa, siis siinä suolenpätkässä, oli kiinni pikkuinen metallihakanen. Käsittämätöntä! Tuntuu, ettei voi olla terveellistä, että siinä on semmoinen. En uskaltanut vetää sitä irti. Huomenaamuna heti siis soitto avannehoitajalle. Avanteen ympärillä oleva iho on lisäksi ollut jo pidempään sen verran huono, että muutenkin tarvitsisin neuvoja ja apuja mitä pikimmiten.

4 kommenttia:

  1. Napalävistys??!�� Selvisikö, mistä oli kyse? Ja saitko neuvoja ja apuja? Miten voit?
    PS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en älynnytkään. Sehän oli avannelävistys! ;)
      Kirjoitinkin seuraavaan postaukseen reissusta enemmän.

      Poista
  2. Oih, toivon sydämestäni, että se hakasasia on selvinnyt, olet saanut muutenkin apuja ja neuvoja ja että ankeamieliset ajatukset ovat saaneet väistyä ja olosi on kaikin puolin parempi. Voimia päivääsi! <3

    VastaaPoista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)