Kaksi pistettä saanut vauva elvytettiin ja vietiin vastasyntyneiden teho-osastolle. Siellä hän kasvoi ja kehittyi viisi viikkoa ja siellä me kävimme antamassa hänelle kenguruhoitoa ja koko ajan enenevässä määrin huolehtimassa hänestä muutenkin. Vaikka meidän pikkuisella kaikki oli koko ajan hyvin emmekä joutuneet olemaan huolissamme hänen selviytymisestään oikeastaan missään vaiheessa, niin silti tuo aika on jäänyt rankkana ja äärettömän herkkänä mieleen. Edelleen, kun ajattelen tuota aikaa, luen tai kuulen jostain muusta keskosesta tai saan jonkun mielleyhtymän keskolaan liittyen, saan kyyneleet silmiini. Kun olen jutellut asiasta erään toisen keskosäidin kanssa, olen ymmärtänyt, etten ole yhtään poikkeava.
Tänä päivänä tuo meidän ihmeemme täyttää 1 vuotta. Hän konttaa kovaa vauhtia, nousee pystyyn joka paikkaan, kävelee varovasti tukea vasten ja on juuri rohkaistunut seisoessaan päästämään välillä irti tuesta. Hän hauskuuttaa sisaruksiaan ilmeilemällä ja on tällä hetkellä äärimmäisen kiinni meissä vanhemmissaan. Hän sai ensimmäiset maitomillinsä nenä-mahaletkun kautta, oppi ennen sairaalasta kotiutumistaan rintamaidolle, mutta siirtyi sitten pullomaidolle 7 kuukauden iässä minun sairastuttua. Hän on lapsi, jolla ei ole ykkösvanhempi-äitiä ja kakkosvanhempi-isää vaan olemme hänelle yhtä läheisiä, isä ehkä jopa vähän läheisempi kaikista sairaala- ja nostokieltojaksoistani johtuen. Hän on siro, kaunis tyttönen. Syntymähetken dramaattisuudesta muistuttaa ainoastaan otsalla oleva arpi aivan ensimmäisestä kanyylista.
Eilen kävimme hänen kanssaan sydänultrassa toteamassa, että eteisten välinen reikä on edelleen suurehko ja että vuoden päästä ultrataan uudelleen ja katsotaan, onko tarvetta sulkuoperaatiolle. Ultran jälkeen teimme pikavierailun keskolaan ja kiitimme vielä kerran kaikesta siitä superhyvästä hoidosta, jota tyttäremme sai viime kesänä.
Liitän tähän erään lukemani vertauskuvallisen tekstin keskoslapsen saamisesta. Tarjoan sen teille toisella kotimaisella, var så goda:
VÄLKOMMEN TILL HOLLAND…
När du väntar barn är det som att planera en fantastisk semester – till Italien. Du köper en packe resehandböcker och sätter igång med att planera vad man skall uppleva och se. Colosseum, Michelangelos staty David, Venedigs gondoler. Du kanske lär dig några användbara fraser på italienska. Allt är väldigt spännande. Efter några månader av otålig väntan kommer slutligen den stora dagen. Du packar väskan och ger dig iväg.
Efter några timmar landar planet. Flygvärdinnan kommer in och säger: ”Välkommen till Holland!”
Efter några timmar landar planet. Flygvärdinnan kommer in och säger: ”Välkommen till Holland!”
”HOLLAND?” säger du. ”Vad menar du med Holland? Jag är bokad till Italien! Det är meningen att jag skall vara i Italien. Jag har hela mitt liv drömt om att resa till Italien.” Men det har skett en ändring i resvägen. De har landat i Holland och du måste stanna där.
Det är viktigt att förstå, att du inte har kommit till ett förskräckligt, motbjudande, smutsigt ställe, fyllt av fattigdom, svält och sjukdomar. Det är bara en annorlunda plats. Så du måste ge dig ut och köpa nya resehandböcker. Och du måste lära dig ett helt nytt språk. Och du kommer att träffa en helt ny grupp med människor, som du aldrig annars skulle mött. Det rör sig bara om en annorlunda plats. Det går lite saktare än i Italien. Men då du varit där ett tag och hämtat andan, ser du dig omkring och börjar märka, att Holland har väderkvarnar. Holland har tulpaner. Holland har till och med Rembrandt.
Men alla du känner reser fram och tillbaka till Italien och alla skryter om hur fantastiskt underbart de haft där. Och under resten av ditt liv kommer du att säga: ”Ja, det var meningen att jag också skulle dit. Jag hade planerat det.” Och denna smärta kommer aldrig, aldrig försvinna, därför att saknaden av drömmen är en väldigt betydelsefull saknad. Men om du tillbringar resten av ditt liv med att sörja att du inte kom till Italien, kommer du aldrig att bli fri så du kan njuta av de fantastiska, underbara upplevelser, som Holland har att erbjuda.
Minä olen 7-vuotiaan keskosen äiti. Lapsi on terve, fiksu ja iloinen. Siro, kaunis tyttönwn hänkin. Kaikki on hyvin. Silti saan edelleen usein kyyneleet silmiini, kun ajattelen 7 vuoden takaisia kokemuksia. Me saimme melkein 3 viikkoa aikaa valmistautua keskoslapsen syntymään, mutta synnytys taisi olla melko samalla tavalla dramaattinen kuin teidän kokemuksenne kuulostaa olleen. Olisipa mukava jutella kanssasi tästäkin. Vaikkapa siitä, miltä tuntuu jättää vauva letkuihin muovilaatikkoon ja lähteä itse kotiin.
VastaaPoistaVoi Lemppu, et tiedä mitkä muistot ja itkureaktion sait aikaiseksi viimeisellä lauseellasi! Nenääni tuli sillä samalla hetkellä lämpimän, valoisan heinäkuisen illan tuoksu sairaalan pihalla, kun olin taas kerran jättänyt keskolan taakseni ja pikkuisen sinne muiden hoitoon ja itkien kävelin autolle - lopen väsyneenä kaikesta siitä koti-sairaala-rumbasta ja tunteiden sekamelskasta.
PoistaOsasin kyllä olla onnellinen siitä, että oli kesä ja sen myötä valoisat illat.
Ihana kuulla, että teidänkin keskostytöllä on kaikki hyvin.
Voi sentään. Hyvähän noitakin itkuja on itkeä, mutta ei kuitenkaan ollut tarkoitus aiheuttaa lisää fyysistä kipua. Arvelen, että itkeminen saattaa sattua kylkeen.
PoistaÄidin mielelle ja keholle on käsittämättömän rankkaa, kun raskaus loppuu ennen aikojaan ja vauva on jossain kaukana. Ja aivan kuten kirjoitit, siinäkin tapauksessa, ettei vauvan selviytymisestä ole suurta hätää. Ja vaikka yhden lapsen keskosuus ei ole arjessa mitenkään pinnalla oleva asia, muistot ovat niin lähellä pintaa ja niin fyysisiä, että aika pienestä ne ryöpsähtävät esiin.
Suukko sille sisukkaalle 1-vuotiaalle <3 Me ihailimme eilen, miten meidän pienestä aloittanut sisupussimme kieppui, roikkui ja temppuili taitavasti pyykkitelineellä Ihmehän se on. Voi vain olla kiitollinen varjeluksesta ja Taysin henkilökunnalle annetusta ammattitaidosta.
Itku ei onneksi satu, se tästä vielä puuttuisikin. Eilen illalla huomasin, että kaikki H-kirjaimella alkavat sattuu: haukotus, huokailu, hikka. ;)
PoistaOikeastaan se itku tuli paitsi siitä voimakkaasta muistosta, myös siitä, että joku toinenkin, siis sinä, tiedät miltä se kaikki tuntui. Kiitos vielä kommenteistasi, ne olivat arvokkaita vertaistukia. <3
Niin ihmeelliseltä näyttää nyt ne vajaa vuoden takaiset kuvat sairaalasta!! Niin pieni tuo tyttönen oli! <3 Toivon, että se ihana enkeli viisaudessaan suojelisi sinuakin sairastaessasi, että tuo pieni tyttönen ja muutkin rakkaat lapsenne saisivat pitää äidin!! Ja minäkin siskon... <3
VastaaPoistaEikö näytäkin! Ja jotenkin sen koon pienuuden on jo melkein unohtanut.
PoistaEnköhän minä täällä elää porskuta vielä kauankin.
Te olette varsinaisia taistelija-selviytyjiä! Joko hän on seisomaan ehtinyt, viime kesän pikkiriikkinen ihme? Kotimies, joka hoitaa sairaatkin lapset. Paljon terveisiä ja voimia täältä sinne kodinhoitopuolelle, teet todella tärkeää työtä keittiössä ja vessassa ja pihalla ja kylppärissä, vaikka päivän lopussa tehdystä työstä ei usein näy jälkeäkään. Ja sinä siellä kipusi kanssa, taas sinun täytyy taistella oikein kovasti. Vaikka ilman kipuakin tuossa olisi ihan riittävästi. Ottaisin osan kivustasi, niin että saisit vähän aikaa levähtää, olla vaan ja vilkuttaa sille pikkukiipeilijälle. Sitten taas jaksaisit kestää kipua vähän aikaa. Toivon niin, että se alkaa vähentyä ja pärjäisit ilman niitä päänsekoittajia. Ja jos se ei pian ala vähetä, hae taas pian apua. Voi että mää haluaisin lennähtää sinne, päästää kotimiehen vaikka pyöräilemään, jutella sulle ja leikkiä lasten kanssa! Jospa vielä jossain vaiheessa tänä kesänä... Voimia taisteluun teille kaikille! Ja pieniä iloja
VastaaPoistaKiitos, Elma, kaikista kauniista, rohkaisevista ja ymmärrystä huokuvista sanoistasi! <3 Tuo kotimieskin kiittää erityisesti. Viime viikko oli kieltämättä äärimmäisen rankka meille kaikille. Yritämme nyt saada mahdollisimman paljon erilaista apua, että jaksamisen taso säilyisi reilusti plussalla.
PoistaNyt on kivut onneksi hallinnassa ja viimeinenkin lapsi oksentanut.
Kummipoikanne ihan vasta mietiskeli, että milloinhan te tulette meille, luetteli teidät kaikki nimeltä ja muisti pienimmänkin, vaikka ei olla nähty. Tuutte sitten, kun se sopivasti luonnistuu. Täällä me ollaan ja odotellaan. :)
Minäkin muistan hyvin vuoden takaisen. Meillähän oli peräkkäisinä päivinä laskettu aika. Teidän prinsessanne aika oli kuitenkin tulla jo silloin. Kiitos, että varjelus oli mukana!!! Niin urheasti selvisitte siitä kesästä, vaikka oli varmasti henkisesti ja fyysisesti tosi kuluttavaa. Joulukuvasta muistan, miten suloinen neiti teillä on. Ruusuntuoksuiset onnentoivotukset 1-vuotiaalle! <3 Teitä kaikkia muistamme lämpimin ajatuksin. <3
VastaaPoistaKiitos sekä omasta että 1-vuotiaan puolesta!
PoistaNiin, jotenkin oma inhimillinen järki sanoo, että olisihan niitä ollut parempiakin hetkiä syntyä kuin ihan keskelle kiireisintä suviseura-aikaa. Mutta niinhän se kuitenkin on, että hän syntyi juuri silloin kun hänen oli aika syntyä. Ei ole meidän käsissä ei syntymä eikä kuolema.