lauantai 18. kesäkuuta 2016

Luottoa löytyy

Vaikka taivas on ollut koko päivän kovin pilvinen, niin tuntuu siltä, että aurinko jaksaa taas pilkistää minun elämääni. Luotto tässä arjessa jaksamiseen on edelleen kohentunut. Suurena apuna siinä olivat kolme ihanaa, tehokasta naista, jotka kävivät tänään nostamassa meidän kodin siisteystasoa reilusti. Suurkiitos teille, S, S ja H! Kovasti lämmitti mieltä (ja vatsaa) myös iltapäivällä saatu leivonnaislähetys kuten tekivät myös kaikki ne valmiit ruoat, joita olemme syöneet pitkin viime ja tätä viikkoa. Kiitos!

Luotto tästä sairaudesta selviämiseen on ollut koko tämän laskukaudenkin aikana korkealla. En tiedä olenko naivi vai positiivinen, mutta kyllä minusta vaan tuntuu, että vuosien päästä pyyhin terveen ihmisen hikeä otsaltani tuumaten, että "olipas se aikaa, miten sitä silloin jaksettiinkin".

Juuri tänään olen erityisen kiitollinen siitä, että minulla ja läheisilläni on kaikki näinkin hyvin, meillä on elämää sekä paljon toivoa ja luottoa sen jatkumisesta.

2 kommenttia:

  1. Onpa ihana kuulla, että koet noin valoisana elämän ja tulevaisuuden. Jatkukoon tämä auringonpaiste teidän elämässänne! Läheisten ja tuttavien apu kriisin tai vaikean elämäntilanteen keskellä on korvaamaton. Samoin koin itsekin alkuvuonna. Ruokalähetysten ja korttien kautta tuli tunne, että en/emme ole yksin. Rakkauden ja rukousten voima kantakoon sinua ja teitäkin.

    Terveisiä koko perheelle!
    - M&V

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M&V!
      On oikeastaan hyvin nurinkurista, että oman vaikeankin tilanteen kokee joskus helpompana, kun kuulee toisten vaikeuksista, koettelemuksista, murheista ja suruista. Se jotenkin vahvistaa uskoa siihen, että jokaiselle meille annetaan juuri meidän kokoisemme risti kantaaksemme.
      Toivottavasti nähdään nyt kesän aikana!

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)