Luottamus horjuu kuitenkin

Juuri kun kuulutin luottavani täysin siihen, että selätän tämän syövän, niin alkaakin jo epäilys kalvaa. Elämääni on nimittäin aivan vastikään, mielestäni nyt leikkauksen jälkeen, ilmaantunut kaksi seikkaa, joille en ole keksinyt syytä: valtavasti kutiavat jalat (ihan koko matkalta etenkin iltaisin) ja yöhikoilu. Voihan tietenkin olla, että kutina johtuu siitä, että olen yhtäkkiä allergisoitunut pesuaineille tai ihoni on vain kuiva tai että maksani reagoi leikkaukseen tai että meidän sänkyihin on pesiytynyt ainoastaan minua kiusaavia syyhypunkkeja. Yöhikoilu taas voi johtua siitä, että minulla on liian lämmin peitto tai liikaa yövaatteita tai että meillä on liian lämmin sisäilma tai että tiedostamattani näen hurjia painajaisia. On myös ehkä mahdollista, että molemmat oireet ovat opioidien vieroitusoireita. Mutta sitten on myös mahdollista jokin ihan muu. Esimerkiksi se, mikä pomppaa väkisin silmille, kun kutinaa ja yöhikoilua guuglettelee: levinneen syövän oireita. Tässä sitä nyt sitten taas ollaan korpin kanssa!

Täytyy toivoa, että saan tavata onkologin ennen seuraavaa sytostaattijaksoa, niin voin taas kysellä tyhmiä. Ja lisäksi toivon, että lääkäri on sellainen, jonka mielestä en kysele tyhmiä. Kaima-lääkärini - joka on onneksi merkattu ykköslääkärikseni, mutta joka valitettavasti käy täällä vain konsultoimassa silloin tällöin - on sellainen, jolle ei ole tyhmiä kysymyksiä. Paitsi noista kutinasta ja hikoilusta, aion kysyä myös PET-kuvauksesta. Miksiköhän minulle tehdään vain CT-kuvauksia eikä PET-TT-kuvausta, joka käsittääkseni löytää syövät tarkemmin?