Heräisinpä tästä unesta

Vaikka pääsääntöisesti voinkin nykyään henkisesti oikein hyvin, niin välillä tuntuu rankalta. Niin on tietysti ns. normaalielämässäkin. Minä ainakin olen tunteideni kanssa aina ollut sellainen vuoristorataihminen, että rankkoja hetkiä on piisannut ihan riittämiin tässä elämän varrella.

Oli miten oli, niin nyt on rankka hetki. En tiedä johtuuko se tästä epäselvästä hoitojen välitilasta, jossa nyt elän, mutta nyt on pitkästä aikaa sellainen olo, että tämän kaiken täytyy olla vain pahaa unta. Tammi- ja helmikuu olivat kokonaisuudessaan niin rankkoja, että tuntui että elin keskellä painajaista. Silloin toivoin jatkuvasti ja nyt taas toivon, että heräisinpä tästä pahasta unesta. Toivon, että yhtäkkiä tulisikin aamu, jolloin tajuaisin, että koko syöpä ja paksusuolen poisto ja kaikki muu siihen liittyvä olisikin ollut vain unta. Että kaikki olisikin niin kuin ennen.