tiistai 10. toukokuuta 2016

Tie kohti puolisuolisuutta - ja mitä sitten kävikään

Varoitan heti, että tämä teksti saattaa sisältää lääketieteellisiä epätarkkuuksia. Minulla ei ole minkäänlaista lääke- tai hoitotieteellistä koulutusta, vaan kerron asioista niin kuin minä olen ne kokenut ja omalla maalaisjärjelläni (ja toki näistä asioista aika paljon lukeneena) ymmärtänyt.

Minulta leikattiin paksusuoli pois ensimmäinen päivä helmikuuta. Valmistautumisaikaa tuohon leikkaukseen ei ollut järin paljon: Vain 20 päivää aikaisemmin paksusuoleni oli tähystetty ja tyyni kelvottomaksi todettu, ja saman tien minut laitettiin suolenpoistojonoon. Olin kiireellinen tapaus, joten leikkaus järjestyi nopeasti.

Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yksi suolistoleikkauksiin johtavista syistä ja paksusuolen kohdalla silloin päädytään usein koko paksusuolen poistoon, koska niin kauan kuin suolta on jäljellä, niin kauan taudin on mahdollista jyllätä suolessa. Paksusuolen voi poistaa kokonaan, mutta ohutsuolesta voi poistaa ainoastaan pätkiä. Yleisimmät tulehdukselliset suolistosairaudet ovat Crohnin tauti ja Colitis Ulcerosa, joista jälkimmäistä minä olen sairastanut noin 20 vuotta. Sairaudet eroavat toisistaan mm. siten, että Colitis Ulcerosa voi olla ainoastaan paksu- ja peräsuolessa, mutta Crohnin tauti voi olla koko suolistossa. Olen siis onnekas siinä, että minun tautini ei ollut Crohnin tauti, vaikka itse asiassa siitä ei olla saatu täyttä varmuutta. Toivottavasti Crohn ymmärtää pysyä minusta erossa, on tässä ilman sitäkin ihan riittämiin kaikenlaista. Colitis Ulcerosa -diagnoosin sain kesällä 1999 kärvisteltyäni muutaman vuoden oireiden kanssa lääkäriin menoa peläten. Colitis Ulcerosa eli ulseratiivinen koliitti on selkosuomeksi krooninen haavainen paksusuolen tulehdus ja sitä hoidetaan jatkuvalla lääkityksellä. Minä söin sellaisia lääkkeitä kuin Asacol (alusta asti) ja Azamun (viimeiset kahdeksan vuotta). Kortisonikuureja oli aina silloin tällöin. Kaikki lääkitys lopetettiin samalla, kun suoli päätettiin poistaa.

Minulla ei ollut syöpää ennen leikkausta. Tai olihan minulla, mutta siitä ei tiedetty. Ne koepalat, joita viimeisen tähystyksen yhteydessä saatiin otetuksi, kertoivat, että suolessa on graavi dysplasia, syövän esiaste. Minulta otettiin verestä myös kasvainmerkkiaine CEA (karsinoembryonaalinen antigeeni), jonka nyt tiedän olevan koholla osissa suolistosyövissä ennen leikkaushoitoa. Minulla arvo oli hyvin matala, ja koska luulin, että CEA on koholla kaikissa suolistosyövissä, olin varma, ettei minulla ole syöpää.

Leikkaus kuitenkin tehtiin ns. syöpäleikkauksena eli minulta poistettiin paitsi 1-1,5 metriä pitkä paksusuoli myös paksusuolen suolilieve, jossa on imusolmukkeet, ja kaikki verisuonet katkaistiin mahdollisimman lyhyeksi. Peräsuoli, jonka pituus on 10-20 cm, jätettiin toistaiseksi paikoilleen. Ihmisellä on yhteensä 500-600 imusolmuketta ja leikkauksen yhteydessä minulta poistettiin niistä yli 120. Poistetuista imusolmukkeista yhdeksässä oli syöpä. Se on kuulemma aika paljon. Kaikki mitä leikkauksessa poistettiin, lähetettiin kiireellisenä patologille analysointiin. Ensimmäiset patologivastaukset sain viikon kuluttua leikkauksesta.

Leikkaus oli kolmetuntinen avoleikkaus. Se onnistui hyvin, vaikka lopputulos ei ollutkaan se, mitä ensisijaisesti tavoiteltiin. Haava on komea, noin parikymmensenttinen, lähtee navan yläpuolelta, kiertää navan vasemmalta puolelta ja laskeutuu siitä sitten suoraan alaspäin. Kirurgi osasi selvästi työnsä: haava on alusta asti ollut siisti. Tuskin sen kanssa kuitenkaan missikilpailua enää voittaisin.

No miten ihminen sitten selviää ilman paksusuolta? Aikaisemmin ratkaisu oli aina avanne. Nykyään näin ei useinkaan ole. Nykykirurgialla on nimittäin mahdollista tehdä ohutsuolen päästä J-kirjaimen muotoinen säiliö, n.k. J-pussi, joka osittain korvaa paksusuolen tehtävän. Ohutsuolen pää ommellaan siinä J-kirjaimen muotoon ja J:n alimpaan kohtaan tehdään aukko, joka liitetään peräaukkoon sulkijalihasten yläpuolelle. Paksusuolen lisäksi tuolloin poistetaan myös peräsuoli. Tuollainen J-pussisysteemi toimii kuten suoli yleensä, paitsi että uloste on löysää, koska ei ole enää paksusuolta, jossa ulostemassasta imeytyisi neste pois. J-pussi kiinteyttää kaiketi ulostetta aavistuksen tai ainakin parantaa pidätyskykyä. Vessassa täytyy käydä tiheämmin kuin keskivertokansalaisen.

Tuollainen J-pussi voidaan tehdä leikkauksessa kerralla valmiiksi, eli heti leikkauksen jälkeen ulostus tapahtuu niin kuin ennenkin paitsi useammin. Toinen vaihtoehto on, että leikkauksessa tehdään J-pussi valmiiksi, mutta lisäksi tehdään n.k. suojaava ohutsuoliavanne, jossa ohutsuolen yksi lenkki nostetaan vatsanpeitteiden läpi ihon päälle, avataan ja ommellaan avanteeksi. Tuolloin uloste kertyy avanteen päälle laitettavaan pussiin. Tämä vaihtoehto antaa ohutsuoli-peräaukkoliitokselle mahdollisuuden parantua ennen kuin uloste pääsee siitä ohitse. Tuollainen väliaikainen avanne suljetaan aikaisintaan 5 viikon kuluttua leikkauksesta, minkä jälkeen suoli tyhjenee normaalia reittiä peräaukon kautta.

Kolmas vaihtoehto paksusuolen poiston yhteydessä on, ettei yritetäkään tehdä J-pussia vaan tehdään ohutsuolen pääteavanne, eli ohutsuolen pää tuodaan vatsanpeitteiden ja ihon läpi, käännetään kuin villasukan reuna alaspäin ja ommellaan ihoon kiinni. Uloste kertyy tällöin avannepussiin. Jos tarkoituksena on myöhemmin tehdä J-pussileikkaus, niin peräsuoli säästetään ja poistetaan vasta J-pussileikkauksen yhteydessä. Leikkausprosessi saattaa olla tässä kolmannessa vaihtoehdossa kolmivaiheinen, jos J-pussileikkauksen yhteydessä päädytään vielä tekemään väliaikainen suojaava ohutsuolen lenkkiavanne.

Minun leikkauksen piti olla tuo vaihtoehto kaksi, mutta koska suoli oli niin huono (luulen kirurgin nähneen syövän), ei J-pussia koettu järkeväksi tehdä heti, vaan päädyttiin vaihtoehtoon kolme. Elän nyt siis ohutsuolen pääteavanteen, pääteileostooman, kanssa, niin kuin sitä lääketieteellisesti kutsutaan. Tiesin jo ennen leikkausta, että jonkinlainen avanne minulle tullaan tekemään. On ilmeisesti vähän sairaalakohtaista se, miten suolenpoistoleikkaukset tehdään. Ennen leikkausta koko avanneasia tuntui todella raskaalta, lähes mahdottomalta hyväksyä. En halunnut, että asiasta tiesivät muut kuin ne ihmiset, joille olin itse asiasta kertonut. Välillä olin todella ahdistunut. Sen takia tein joillekin ihmisille aika suoraankin selväksi, ettei leikkaukseni yksityiskohdat ole yleisesti reposteltavia asioita. Se auttoi minua saamaan itselleni sen yksityisyyden tilan, jonka tarvitsin silloin. Uskon, että se auttoi myös siinä, että tänä päivänä olen tässä vaiheessa, että kirjoitan asiasta tänne blogiin. Yli kolme kuukautta olen elänyt avanteeni kanssa ja välillä jopa mietin, kannattaako J-pussileikkausta edes enää suunnitella. Se kertoo jotain sopeutumisestani.

Millaista on sitten elämä avanteen kanssa, kerron myöhemmin. Nyt jo tämä teksti on niin pitkä, että blogiohjelma meinaa tiltata. Kenties sinäkin, jos jaksoit tämän harvinaisen sekavan tekstin tänne asti lukea. ;)

11 kommenttia:

  1. Ei ollut sekavaa, enkä tiltannut. :)

    En ole aiemmin saanut tänne kommentoitua, vaikka olenkin kaikki päivitykset lukenut. Tosi hienoa, että olet tuohon avanneasiaan(kin) sopeutunut henkisesti noin hyvin.

    Piipahdatko perjantain lääkärireissullasi Helsingissä ihan pikipäin, vai ehtiikö sulle tulla sanomaan jossain välissä moi? Jos vaikka kaipaat kyytiä asemalta hotelliin tms. niin kerro ihmeessä...

    Iloa ja valoa!

    T. Elina A. (kauhukaksikon puolikas... ;) )

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun kommentoit, kauhukaksikkoparini. ;)
    On vielä perjantain suhteen suunnitelmat aavistuksen auki. Ollaanpa yhteydessä.

    VastaaPoista
  3. Luultavasti sen kilpailun kuitenkin voittaisit, jos osallistuisit :)
    - Pohjalaisukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla jäävi arvioimaan sitä asiaa. ;) ❤️

      Poista
  4. Mielenkiintoista lukea 'potilaan' näkökulmasta avanteesta ja yleensä leikkauksista.

    Olen hoitanut ikäihmisiä joilla on avanne, mutta koulussa tämä kohta opeista on mennyt ohi. Ei ole ollut ehkä mihin liittää tietoa tai sitten niistä ei ole sen suuremmin opetettu.

    Tsemppejä kaikkeen❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä!
      Jotkut asiat saattavat kuulostaa eriltä potilaan kuin hoitajan näkökulmasta. Olen sitä mieltä, että minua hoidettiin sairaalassa fyysisesti oikein hyvin. Valitettavan monelta hoitajalta vaan puuttui potilaan psyykkinen kohtaaminen. Se on kuitenkin potilaan näkökulmasta tärkeää eikä oikeastaan vaadi hoitajalta paljoakaan. Varsinaisen psyykkisen hoidon antaa tarvittaessa tietysti sen alan ammattilaiset.

      Poista
  5. Mulle ainakin meni selostus ihan täydestä, hyvin kerrottu!
    Tässä nukuttelen pienimpiäni ja kun tämänhetkinen kuopus hyppii ja pomppii sylissä ja se ei just nyt tunnu kovin toivottavalta toiminnalta, niin tuli mieleen, että paljonko sä joudut varomaan avannetta esim just lasten kanssa. Sattuuko törmäykset tms?

    -K-

    Ps. Tämä uusi puhelimeni muutti avanteen asenteeksi. Aika hyvä nimi sille oikeastaan. Sulta sitä ainakin löytyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse avannetta ei kyllä paljon joudu varomaan, mutta pussia kyllä jonkun verran. Ja sitäkin lähinnä oikeastaan silloin, jos pussi on täynnä ja etenkin jos se on täynnä ilmaa niin kuin aika usein aamuisin.

      Se puhelin on viisas. Asennetta tämä vaatii. Ennen leikkausta mulla ei sitä ollut yhtään, tai oli mutta se oli pelkästään negatiivista anti-asennetta. Nyt asennetta jo löytyy, ei toki aina.

      Poista
  6. Hengessä mukana huomenna <3

    VastaaPoista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)