maanantai 9. toukokuuta 2016

Lääkäriin suureen maailmaan

On alitajunta selvästi alkanut työstämään tulevan perjantain reissua HYKSiin, jossa siis tapaan maksakirurgin ja anestesialääkärin sekä käyn labrassa ja EKG:ssä. Viime yönä olin nimittäin jo siellä.  Oli stressaava uni: sänkyjä aivan tolkuttomasti yhdessä isossa tilassa. Sieltä sain valita itselleni jonkun vapaista sängyistä ja mietin kuumeisesti, minkä niistä valitsisin, jotta lääkäri tietäisi tulla minua tapaamaan. Joku vessaepisodikin unessa oli, en oikein muista, mutta päädyin kuitenkin hammaspesulle hirveän suureen vessaan.

Selvästi olen siis lähdössä suureen, tuntemattomaan maailmaan, kauas Helsinkiin asti! ;) Totta puhuen minähän olen menossa kotikonnuilleni. Vaikka sairaala on uusi, niin sekin kävi viime keväänä vähän tutuksi äitini myötä. Ja onhan se HYKS siellä Meilahdessa aina ollut. Muistan kun tokaluokkalaisena menin vuotta vanhemman siskoni kanssa ratikalla katsomaan äitiä ja uutta pikkuveljeä synnytyssairaalaan. Isä piirsi kartan, jossa oli Tullinpuomin Shell ratikkapysäkin kohdalla ja kukkakioski siinä Tukholmankadun toisella puolella. Kioskin kulmalta piti kääntyä vasemmalle Topeliuksenkadulle, sitten seuraavasta risteyksestä oikealle Haartmaninkadulle ja sieltä kadun toiselta puolelta löytyisi Naistenklinikka. Hyvin osattiin.

Kun sain HYKSistä sen Kirjeen, josta kirjoitin aiemmin, niin ajattelin, että huh! Kylläpä siellä oli karttaa, kellonaikaa, infoa ja tietoa sekalaisessa järjestyksessä ja toisiaan poissulkienkin. Kun soitin sairaalaan, niin epäselvyydet jos eivät ihan poistuneet niin ainakin vähenivät. Mutta voin hyvin kuvitella, että joku joka ei ole koskaan käynyt Meilahdessa päinkään, ei ehkä ollenkaan Kehä III:n sisäpuolella, kenties ei juuri poistunut omalta kotikylältään, stressaantuisi aivan valtavasti sellaisesta kirjeestä: Ensin pitäisi matkustaa Helsinkiin ja löytää jollain ihmeen konstilla tie Haagaan hotelliin. Aamulla aikaisin pitäisi sitten osata ensin pysäkille, hypätä oikeaan bussiin ja jäädä pois Tullinpuomilla. Sitten pitäisi löytää Tullinpuomin laboratorio ja sen jälkeen parin kadun päästä Kolmiosairaala. Ja siellä isossa sairaalassa täytyisi vielä osata kävellä oikeaan paikkaan. Kyllä on myötätunto tuon turistin puolella. Mutta minusta tuntuu vähän siltä kuin menisin kotiin. :) Mielelläni menen HYKSiin hoitoon.

2 kommenttia:

  1. Voimia Veera tähän päivään. Olette ajatuksissamme 💜

    VastaaPoista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)