EI opiaateille!

Toinen sairaalavuorokausi takana. Onhan tämä taas ollut kokemus. Aamulla tapasin leikanneen kirurgin, ja hän kertoi leikkauksen menneen hyvin. Etäpesäke vaikutti kuulemma jo pienenneeltä ja se saatiin poistettua. Sitten hän ihmetellen vähän naureskeli niille kipulääkkeille, joita olin saanut heräämössä. Sanoi, ettei sellaisia olisi ollenkaan saanut antaa pieneen kroppaani. Kovin pieni ei kroppani mielestäni ole, mutta olen samaa mieltä, ettei sellaisia lääkkeitä olisi pitänyt antaa. Opiaatteja siis. Tiedänpähän varoittaa anestesialääkäriä ennen seuraavaa leikkausta, ettei yhtään opiaattia mun kroppaan saa enää laittaa ellei ole pakko. Niin järkyttävä on niistä tuleva pahoinvointi.

Pikku hiljaa on olo lähtenyt kohentumaan, ja ruokakin on vähän maistunut ja pysynyt sisällä. Käytävälläkin oon jaksanut kävellä viisijalkaisen, pyörillä liikkuvan sulhaseni kanssa. Nyt tosin onneksi olen päässyt sulhasestani eroon. Ei tarvi yölläkään ravata vessassa, kun ei koko ajan nestettä pukata kroppaan. Inhottava, uusi kokemus on ollut kestokanyyli kaulalla, mutta sekin on enää muisto vain. 

Kivut ovat hyvin hallinnassa. Niitä ei siis juuri ole. Särkylääkkeitä syön tietysti säännöllisesti. Sängystä täytyy muista nousta kyljen kautta ylös ja mitään painavaa ei saa nostaa, työntää eikä vetää 2-3 viikkoon. Eiköhän näillä selvitä. Huomenna pitäisi päästä kotiin, ellei tule yllätyksiä. Lankomies on luvannut tulla hakemaan.