tiistai 3. toukokuuta 2016

Kylmänarkuudesta taas selvitty

Suoneen saamani sytostaatti, oksaliplatiini, aiheuttaa kylmänarkuutta. Se vaikuttaa ratkaisevasti siihen, mitä voin juoda, osittain myös siihen, mitä voin syödä. Seuraus on se, että juon liian vähän, mutta mielestäni se ei ole muodostunut ongelmaksi siitä huolimatta, että puolisuolisena mun pitäisi juoda enemmän kuin keskivertokansalaisen.

Toinen asia, johon kylmänarkuus vaikuttaa ratkaisevasti, on ulkoilu. Kylmä ilma jotenkin kummallisesti halvaannuttaa suun seudun ja laittaa sen kramppiin. Tunne on tosi epämiellyttävä. Lisäksi käsiä rupeaa pistelemään ja ne jäykistyvät. Ei siis tule oltua ulkona yhtään ylimääräistä (eikä liioin ruokakauppojen kylmäallaspuolella). Ekalla sytostaattikierroksella tuota kesti viikon, tokalla kierroksella puolitoista viikkoa ja nyt sitä kesti kahdeksan päivää. Tuona aikana jumiudun täysin sisäilymoodiin ja ulkoilu pitää sen jälkeen muodostaa uudestaan rutiiniksi. Nyt on onneksi niin hienoja kelejä, että ulkoilma vetää väkisinkin puoleensa. Pihalla haravaa heilutellessa tulee samalla nostettua kuntoa mielekkäällä tavalla. On aika lailla kunto nimittäin päässyt huonoksi tämän vuoden aikana. Lähtötasokaan ei tosin ollut mikään huippu. Jos tässä on taas leikkaus kohta edessä, ei haittaisi, että sitä ennen kunto vähän nousisi. Leikkauksen seurauksena se kuitenkin taas laskee.

Aurinkoisesta ilmasta huolimatta olo on tänään ollut väsynyt ja vetämätön. Kurkku on ollut jo usean päivän kipeä. Toivottavasti en nyt ole tulossa kunnolla sairaaksi.

4 kommenttia:

  1. Suo anteeksi hymyni, mutta tuo "kunnolla sairaaksi" on aika suhteellinen käsite :) Mutta todellakin, toivottavasti et enää kaiken päälle sairastu koviin flunssiin ja muihin. Vaikuttaako syöpä tai sen hoidot jotenkin heikentävästi vastustuskykyyn, tiedätkö? Vai juuri sen takiako pääsit päivystyksessä eristyksiin?

    Voimia vaikeisiin hetkiin! Onneksi on valoisaakin välillä.

    PS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat anteeksi hymysi; olikin syytä hymyyn.:) En itse edes tajunnut, kuinka koomiselta tuo "kunnolla sairaaksi" kuulostaa. Mutta sairaudethan on yleensä tunnejuttuja. Koska syöpä ei aiheuta mulle kipuja, niin en aktiivisesti tunne olevani sairas. Sen sijaan jos kunnon flunssa iskee päälle, niin sitä totta totisesti tuntee olevansa sairas.

      Sytostaattihoidot tuhoavat kaikkia soluja elimistössä, niin myös veren valkosoluja, minkä myötä vastustuskyky heikkenee. Sen takia pääsimme päivystyksessä eristyksiin.

      Poista
  2. "Kunnolla sairas" on vaikea määrittää. Suomalainenhan ei turhia valita. Joskus kun oli polvi sökö(kierukka). Menin lääkärille sen takia ja lääkäri kysyi, miten kipeä se on, niin oppi senkin, että pitää "olla tosi kipeä" että saa hoitoa yleiseltä puolelta. Kun pystyy kävelee rikkinäisellä jalalla, ei välttis riitä hoidon saamiseen vaikka jalka on kipeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oikeassa kohdassa täytyy osata valittaa kunnolla.

      Poista

Ilahdun todella, jos jätät pienenkin viestin. :)